Halvalla saa ihan hyvää

(Voisin tähän alkuun taas kertoa miten kiireessä blogi on jäänyt hunningolle. Tai sitten voisin kertoa miten jatkuva kiire ja väsymys aiheuttaa huonoa omatuntoa niin äitiydessä, kaverisuhteiden ja parisuhteen ylläpidossa kuin ekologisissa valinnoissakin, mutta kun nyt juuri en jaksa mitään niin syvällistä ja raskasta. Siksi ajattelinkin kertoa ihan vaan yksinkertaisesti kivasta, helposta ja kevyestä meikkijutusta.)

Akuutissa rahapulassa ei voi aina ostaa priimaa vaikka kukkiva, punoittava ja läiskikkääksi innostunut iho sitä vaatisi. Siksi on ihan kiva että satuin hätäpäissäni hankkimaan jotain vajaalla viidellä eurolla:

Wet'n'Wildin Cover All Palette on osoittautunut melkoisen loistavaksi lisäykseksi meikkipussiin. Vihreällä voi häivyttää couperosaa, vaaleanpunertavalla tummia silmänalusia, peitevärillä nenänpieliä ja näppylöitä ja korostusväriä olen käyttänyt amorinkaarella, kulmaluilla ja poskipäillä. No ei tämä tietenkään peitä silmänalusia MUS:n veroisesti tai peitä kuten Blasco, mutta hinta-laatu -suhde on kyllä parasta mitä olen vähään aikaan nähnyt.

Wet'n'Wildia on ihasteltu viime aikoina kovasti kosmetiikkablogeissa. Kyseessä on edullistakin edullisempi meikkisarja, josta kuitenkin löytyy varsin kelpoja tuotteita jotka hajusteettomina sopivat myös monille allergikoille. Omasta puolestani voin suositella kyseistä palettia, mutta esimerkiksi simänrajauskynät jäävät pysyvyydessä ja levittyvyydessä niin paljon huonommiksi aikaisemmin käyttämiini Couleur Carameliin ja Cliniqueen verrattuna että uudelleen en ostaisi. Toisaalta jonkun toisen ihotyypillä nekin voisivat olla loistavia, kuka tietää? :)

Hyvää, huonoa ja kaikkea siltä väliltä

Blogi on ollut viime aikoina hiljainen. Meillä on sairasteltu urakalla, leikitty autoilla, käyty töissä ja harrastettu hillitöntä tuhlailua. Postailu on kuitenkin ollut mielessä useasti, ja aiheitakin riittäisi. Kun vaan saisi yhden ylimääräisen tunnin vuorokauteen! :)

Pakko muuten kertoa, että mulla on ihan mielettömiä työkavereita. Voitteko kuvitella, että yhtenä päivänä yksi niistä ihanista toi mulle lahjaksi ihan noin vaan ison sinisen Aalto-maljakon? Kun olin edellisenä päivänä kertonut että rakastan niitä, ja hänellä nyt sitten vaan 'sattui olemaan ylimääräinen kaapin perällä'?! 

Joka tapauksessa olen ajatellut että teen postauksen aina silloin kun ehdin, vaikka se olisi sitten vähän harvemmin. Bloggailu on kuitenkin niin mieluinen harrastus, etten sitä missää nimessä halua lopettaa. Harmittaa vaan vähän kun jokaisessa postauksessa tulee valitetultua kiirettä ja ajanpuutetta, joten ajattelin että valitan nyt sitten vielä kerran. :D

Ihanaa viikonloppua kaikille! :)


(PS. Ihan mahtava muuten edellisen postauksen kuvakollaasi. Huomasin vasta nyt, että blogger on tietysti heittänyt kuvat päällekkäin ja ihan väärässä järjestyksessä. No, ei se mitään. Ehkä se kuvastaa fiiliksiä kyseistä mallistoa kohtaan? :D )

Roskiskamaa (eli sananen Donatellasta)

No niin, koska yritän aina välillä olla kunnollinen bloggaaja, joudun tietysti kertomaan H&M:n uudesta yhteistyömallistosta. Versacen kanssa. No, en tykkää. (Ja olen varmaan aikasemminkin kertonut painavan mielipiteeni yhteistyömallistoista. En tykkää. Lukuunottamatta sitä yhtä Hasbeens-hairahdusta.)

Donatella on mielestäni tehnyt Versacelle.. no, Donatellat. Trashy on ikävä kyllä se sana joka ensimmäisenä tulee mieleen. Totta puhuakseni, olisin kiinnostuneempi H&M:n yhteistyömallistosta Versacen kanssa kuin näin toisinpäin. Hennesissä on sentään enemmän tyyliä.

Kyseistä mallistoa en aio mennä siis kyttäämään paikan päälle tai nettikauppaan, mutta kävin nyt kuitenkin tekemässä Polyvorella oman kollaasini. Ihan kivoja juttuja mallistosta olivat musta nahkalaukku, yksinkertainen musta mekko ja sinivihreä silkkihuivi.

Ei muuta. Loppu.

Juillen by juille featuring shiny dresses

H M shiny dress
pressdesign2011.hm.com

H M fitted dress
pressdesign2011.hm.com

H M bustier top
pressdesign2011.hm.com

H M silk skirt
pressdesign2011.hm.com

Korumania

(Tai no, minkä suhteen en potisi maniaa? Mutta keskitytään nyt koruihin tällä kertaa.)

Olen itsekin kiinnittänyt huomiota siihen, että viime aikoina blogissa ei ole juuri ole puhuttu mistään ekologiseen viittaavastakaan. Kauheaa myöntää, mutta postausten aiheet ovat kyllä aika hyvin hahmotelleet ihan IRL-elämänmenoa. (Tiedän, kuulostan ihan 14-vuotiaalta tietokonenörtiltä.) Tunnustan eläväni jonkinlaista kulutusjuhlaa. Selitän itselleni sen johtuvan siitä että saan pitkästä aikaa palkkaa (joka kylläkin loppui jo puolessavälissä kuuta) ja tietysti ahdistuksesta joka liitty Euroopan talouskriisiin. Pidetään talouden rattaat pyörimässä ja sitä rataa. (No ihan totta, pakko myöntää että rahoituskriisi ei ole ihan päällimmäisenä ajatuksissa. Ikinä. Työskentelen siinä mielessä loistavalla alalla että meiltä eivät työt tule loppumaan. Toisin kuin rakas puolisoni, mutta siihen liittyvä ahdistus onkin sitten jo ihan oma lukunsa.)

Oli miten oli, piti puhua niistä koruista. Omistan aika sekalaisen kokoelman, ihmeellisen yhdistelmän muutaman euron rihkamakoruja ja sitten vähän ihan aitoa tavaraa. Arvokkaammat koruni ovat rakkaita siitäkin syystä että suurimman osan olen saanut aikoinani lahjaksi jo edesmenneeltä mummiltani. Hänellä oli loistava maku, ja esimerkiksi 20 vuotta sitten saamani riipukset istuvat edelleen tyyliini täydellisesti. (Ainoa harmi on se, että samoihin aikoihin saadut sormukset eivät jostain syystä oikein enää mahdu.) 

Töissä en voi käyttää muita koruja kuin korviksia, ja nekään eivät saa olla roikkuvia. Tämän lisäksi en viitsi mitään kauhean arvokasta niissä oloissa käyttää. (Muutama viikko sitten esimerkiksi heitin yhdet korvikset kokonaan pois melkoisen ällöttävän mätäpaiseen puhjettua sellaisella paineella, että.. no, saatte kuvitella loput. Harmitti etten voinut heittää koko päätäni biologiseen jätteeseen.)

Kaulakoruja tulee käytettyä siis lähinnä viikonloppuisin, ja silloinkin usein unohdan ottaa niitä käyttöön. Mutta. Nyt olen nähnyt jotain ihanaa.

Innostuin Lotta Djossoun avainkorusta käytyäni selailemassa Pukine Shopin nettisivuja. (Ja kyllä, koska blogistaniassa kaikki tietävät kaikkien asiat ;) ; myönnän että eksyin kyseisille sivuille koska sain sähköpostia Pukine Shopin perustajalta. Mutta kuten joskus aikaisemminkin olen kertonut, en kirjoita blogissa mistään sellaisesta josta en itse olisi oikeasti todella innostunut. Ja mistä voisi olla innostuneempi kuin kotimaisesta pienyrittäjästä joka myy eettisesti tuotettuja, rakkaudella valittuja vaatteita ja asusteita?! :)

Koska yritän nyt toooodella kovasti olla shoppailematta, ajattelin puolihuolimattomasti jättää kyseisen avainkorun kirjanmerkkipalkkiin. Ehkä rakas puolisoni ymmärtää vihjeen, ja jouluna saan avata lahjapakerista jotain todella mieluista? ;) (Tai sitten seuraavan palkan kilahtaessa tilille unohdan kaikki lupaukset ja tilaan sen itse. Veikkaan tätä vaihtoehtoa.)

Jatkoa laaduttomille laukkupostauksille

Tarkoitus oli kirjoittaa jotenkin tosi hyvä ja pitkä postaus. Täynnä asiaa, kuten yleensäkin. (Not.) Mutta kun nyt on sunnuntai-ilta, ja olen viettänyt koko viikonlopun kahden yli-energisen uhmaikäisen kanssa, niin jotenkin nyt sitten taidan päätyä ihan vaan lätkäisemään laukkujen kuvat tähän parin lauseen perään, ja sen jälkeen ehkä siirtyä sohvalle syömään jotain tosi epäterveellistä. Hyvä suunnitelma? :)

Voisi sanoa että tämän Korsin vaniljanvärisen, pehmeänahkaisen hobon kanssa koin rakkautta ensisilmäyksellä. Okei, silmäänpistävän kultaiset logot eivät ehkä enää ole se juttu edes tällä kaudella, puhumattakaan seuraavasta, mutta Kors-rakkaus saa ihmisen tekemään ihmeellisiä valintoja.

Carmen Payán musta kongonahkainen clutch sulatti myös sydämeni. (Se ei muuten ole patenttinahkaa, vaikka kuva niin antaakin ymmärtää.) Clutcia voi käyttää joko metallisella olkahihnalla tai ilman, itse käytän enemmän omaan tyyliini sopien ilman. Iltalaukuksi tämä on juuri sopivan iso tälläiselle puolia omaisuudestaan mukana kantavalle henkilölle.

Eipä tässä muuta. Toivottavasti kaikilla oli mukava viikonloppu! :)

Dustbagien arvoitus

Mitäköhän niistä paljastuu? ;D

(Ihan totta, tämä ei ollut mikään kekseliäs muka-hauska arvuuttelupostaus. En vaan yksinkertaisesti saanut aikaiseksi 6.30 aamulla kirjoittaa mitään kuvauksia laukuista, mutta ajattelin kuitenkin kertoa etten ole unohtanut aikomustani esitellä uusia laukkuja. Siksi siis nämä laaduttomat kuvat ja yhden lauseen postaus.)

Jalat, mikä ihana tekosyy

Mä omistan nyt nämä:

Kuten ehkä arvaatte, kengät ovat Brandokselta. 

Rakastan Fly Londonin kenkiä. Laadukkaita, mutta kekseliäitä. Kaikissa malleissa tuntuu olevan joku erilainen juju, kuten näissä Rented -saappaissa rei'ällinen korko. (Joka toki tekee kävelystä hieman normaalia jännittävämpää, mutta hei, pääasia on hauska ulkonäkö.)

Olen jo aikaa sitten lopettanut tekosyiden keksimisen sille, miksi jatkuvasti ostan uusia kenkiä. Mulla nyt vaan on jalat, ja ne tarvitsevat kenkiä. Ensi vuonna tosin aloitan kenkälakon, kunhan selviän ensin tästä laukkulakosta. (Ai niin joo, ja ostin viime viikolla kaksi laukkua. En muistanut koko laukkulakkoa. Mutta hei, täytyykin esitellä niitä täällä blogissa, koska mitä muuta iloa omasta blogista olisi kuin se, että voi ylpeillä uusilla hienoilla tavaroillaan. Jos ollaan ihan rehellisiä, niin itsekin seuraan monia blogeja ihan vaan siksi että pääsen ihailemaan ko. bloggaajien uusia hienoja tavaroita.)

Mutta nyt ihan tosissaan, ilman kyynisyyttä ja huonoja vitsejä. Aloitin ostolakon, joka jatkuu vuoden loppuun asti. Ei mitään itselleni, vain ruokaa, laskujenmaksua ja pakollisia ostoksia. (Jos esimerkiksi shampoo loppuu, niin aion kyllä ostaa uutta. Ihan vaan kanssaihmisten takia.) Uskokaa jos haluatte, koska en ole ehkä osoittautunut maailman luotettavimmaksi ihmiseksi näiden lakkojeni kanssa. Mutta koko sydämestäni aion yrittää. Muuta en lupaa.

Bringing out the big guns

Kuten postaustahdista näkyy, pientä kiirettä on pitänyt viime viikkoina. Tai siis, kiire on ehkä väärä sana. Ehtisin nimittäin ilta-aikaan puuhailemaan omia juttujani aivan mainiosti, mutta ongelmana on lähinnä se että nukahdan ennen sitä. Aika harvalukuiset ovat ne illat jolloin olisin lapsen nukuttamisen jälkeen jaksanut ihan tosissani avata silmät, nousta ylös ja vieläpä tehdä jotain?! :D 

Mutta toisaalta uni ei koskaan ole pahitteeksi, ja sitäpaitsi aivot ovat lyöneet todella tyhjää postausaiheiden osalta. Kaikki ajatustoiminta, mielikuvitus ja muu kapasitetti tuntuu kuluvan töihin. Toisaalta sekään ei ole ihme, koska jouluna pitäisi olla jo päivystyskelpoinen. Hui. Vielä on siis melkolailla paljon opeteltavaa. Harmittaa vaan, kun olen ehtinyt seuraamaan muiden blogeja hirvittävän vähän. Niiden lukeminen on kuitenkin rakas harrastus ja myös keino pysyä mukana uusimmissa jutuissa. Ja monet bloggaajat tuntuvat lähes ystäviltä, joiden kuulumisia on aina yhtä kiva kuulla! :)

Oli miten oli, tärkeämpiin asioihin eli ihonhoitoon. Olen aina saanut olla melko onnekas ihoni suhteen; epäpuhtauksia ilmaantuu yleensä vain ajoittain ja pienissä erissä. Herkkä ja punoitattava ihoni tosin on, mutta senkin kanssa selviää. Mutta. Kolmenkympinkriisiä pukkaa päälle jo ihan ilman sitäkin, että melkein joka aamu olen huomaavinani silmänympärysihon veltostuvan ja rypistyvän vähän lisää. Näkyviä ryppyjä on vielä toistaiseksi melko vähän, mutta ihon koostumus on selvästi muuttunut; se ei ole enää samalla tavalla kimmoisa kuin ennen. Eron huomaa selvästi silmärajauksia vetäessä kun luomea joutuu venyttämään ja suoristamaan aamu aamulta vähän enemmän. Jonkinlaista stressiä työnalkuun on myös liittynyt, ja iho ilmoittaa asiasta työntämällä esiin ajoittain näppylöitä. No en tykkää.

Luottotuotteeni on jo jonkin aikaa ollut kaikessa yksinkertaisuudessaan hunaja. Ihan totta, se on paras ihonhoitotuote ikinä, toimii paremmin kuin selektiivisten sarjojen useimmat naamiot. (Niin, ja tällä shoppailutaustalla voitte uskoa että muutamaa olen kokeillut.) Se poistaa epäpuhtauksia ja punaisuutta jo kymmenessä minuutissa, mutta samalla se myös pehmentää ihon paremmin kuin yksikään kallis yövoide.  Yksittäisen näppylän päälle voi laittaa yön yli pisaran hunajaa, ja aamulla se on lähes takuuvarmasti joko parantunut, tai ainakin pienentynyt puoleen ja lakannut punoittamasta. Yleensä olen käyttänyt hunajaa pari kertaa viikossa naamiona, eli läiskinyt sitä kasvoilleni kymmenen-viisitoista minuuttia ennen suihkuunmenoa, siellä sitten ihan vaan huuhdellut vedellä. (Ja tietysti levittänyt myös huulien iholle, jotta nekin saisivat hoitoa. Jos ne ehtivät saada sitä niiden kymmenen sekunnin aikana joka kuluu siihen, että olen syönyt hunajan pois.) Kannattaa kokeilla! :)

(Vaikka en yleensä halua tyrkyttää omia elämäntapojani, niin tässä yhteydessä on pakko mainita, että jos hunajalta haluaa joko ihonhoidollisia- tai muita terveysvaikutuksia, tulee nimenomaan käyttää kuumentamatonta hunajaa. Hunajan entsyymit nimittäin tuhoutuvat kun se lämmitetään yli neljänkymmenen asteen, jolloin se rajallisen käsityskykyni mukaan muuttuu lähinnä sokerisiirapiksi. Hyvä uutinen on se, että kaikki kotimainen hunaja on muistaakseni kuumentamatonta (korjatkaa jos olen väärässä!), mutta siis ulkomaista hunajaa ei kannata käyttää juuri muuhun kuin muutenkin kuumennettavien jälkiruokien makeuttamiseen. Itse käytän Voi hyvin -merkin luomuhunajaa, joka ei sekään ole hinnalla pilattu vaikka muutaman euron enemmän maksaakin kuin ulkomaiset. Mutta siis, sitä voin suositella lämpimästi oman käyttökokemukseni perusteella! :)

Koska asiat eivät voi olla näin yksinkertaisia, olen tietysti allergisoitunut hunajalle. (Luonnollisesti, koska olen allerginen kaikelle.) Mutta kaikeksi onneksi löysin tämän:

Vihreän kosmetiikan vihreä savi on parasta mitä iholleni on sattunut sitten hunajan! Käytin sitä aluksi sekoitettuna hunajaan (savi on jauhemaista, se siis sekoitetaan johonkin nestemäiseen), jolloin tulokset olivat upeita, mutta sittemmin olen joutunut sekoittamaan ihan vain veteen, välillä kookosöljyyn. Tällöinkin tulokset ovat loistavia. Punoitus ja näppylät katoavat, ja iho tuntuu tasaiselta ja pehmeältä. Hinta ei päätä huimaa, kyseinen purkki maksaa suurinpiirtein kympin, ja luulisin että siitä saa aikaan useita kymmeniä naamioita. Samalla sarjalla on tarjolla myös joko valkoista tai vaaleanpunaista savea, jos sattuu kaipaamaan hellävaraisempaa hoitoa. Itse en jaksa koskaan ryhtyä mihinkään puolittain, vaan päätin aloittaa ihan täysillä vihreästä tavarasta :D

Niin joo, ja vihreällä savella on ihan sellainen vanhanaikaisen kunnon kasvonaamio-efekti (ja samalla voitte myös todeta etten omista bloggaajaripsiä, vaan ihan luonnolliset värittömät räpsyt):

(Älkää välittäkö orastavasta punoituksesta tuolla naamion alla. Kuva on siltä viimeiltä hunaja-kerralta jolloin sain aikaiseksi koko kasvot kattavan tulipunaisen urtikarian. Se vasta todellista kauneudenhoitoa olikin.)

Niin ja ne murheenkryynit, eli silmänympärykset. Olen pitkään levitellyt silmänympäryksillekin ihan vaan sitä samaa jojobaöljyä jota muutenkin kasvoille käytän. Mutta kun olen epätoivoinen. Viime aikoina käytössä on ollut MUS:n kylkiäisenä tullut ryppyjä (muka ainakin) hävittävä silmänynpärysgeeli. (Niin joo, ja miksi luonnonkosmetiikkaa ripsiväriä lukuunottamatta on MUS:n kylkiäisiä. Se onkin sitten jo ihan toinen postaus! ;) Vaikutuksesta en oikein osaa sanoa, en ole havainnut mitään merkittävää verrattuna ihan normaaliin hoitorutiiniini. Mutta jos joku tietää loistavan, ainakin viisi tai kymmenen vuotta nuorentavan, silmänympärystuotteen, niin vinkkejä otetaan kiitollisena vastaan! :D 

(Ja siis jos jollekin tuli sellainen mielikuva, että 27-vuotiaana pidän itseäni jotenkin tosi vanhana ja ryppyisenä, niin se ei ole tarkoitus. Satun vain omistamaan kuivuuteen taipuvaisen kollageeniköyhän ihon, joka kaikella todennäköisyydellä tulee tulevina vuosina kehittämään kanssasiskojani keskimääräistä enemmän ryppyjä. Haluan yrittää ehkäistä sitä parhaani mukaan, mutta hyväksyn kyllä sen tosiasian että iän karttuessa iho ei tule enää näyttämään samalta kuin 17-vuotiaana. Olen siis realisti, en pessimisti.)

Ihanaa viikonloppua kaikille, ja ryppyjä saa miettiä vasta maanantaina! :)

Muodin orja osti jotain oranssia

(Pahoittelut kun kommentteihin vastaaminen on kestänyt ihan rikollisen kauan. Mutta nyt sain sen viimein tehtyä, ja tietysti myös lisättyä saamani ihanat tunnustukset sivupalkkiin. (Kiitos Riinalle ja JOnnalle!! <3) Olen muuten aivan surkea laittamaan tunnustuksia ja haasteita eteenpäin, mutta yritän palata siihen vielä. Mutta luvata en uskalla!)

Yritin oikeastaan postata jo muutama päivä sitten tästä samaisesta aiheesta, mutta en vaan yksinkertaisesti saanut hyvää tekstiä aikaiseksi. Koska aivokapasiteettini tuntuu olevan täysin uusien työkuvioiden käytössä, en tälläkään kertaa todennäköisesti saa mitään järkevää sanottua. Mutta yritetään.

Oranssia on kaikkialla tänä syksynä. Aikaisemmin jo kerroin kuvitelleeni keksineeni rakastavani oranssia ihan itse, mutta oikeastihan se johtuu muodista. En ole ihan niin individualisti kuin kuvittelen, siis! :D

Oli miten oli, jotain oranssia asustepuolelle oli saatava, ja kun sitten satuin löytämään Gantin upean liukuvärjätyn jättihuivin niin tulihan se ostettua. Kaikista hyvistä lupauksista huolimatta.

Jännä juttu on se, että en oikeasti voi sietää mitään liukuvärjättyä. Se tuo mieleeni lähinnä itsevärjätyissä batiikkikuvioisissa lumpuissa hilluvat elähtäneet hipit likaisten rastojensa kanssa, mutta tämän huivin kohdalla en voinutkaan vastustaa sitä. Kenties sisäinen hippini ikävöi aurinkoa pimeinä syysaamuina?

Niin ja siis. Mikäli talouspoliittinen tilanteeni olisi toinen, olisin mitä todennäköisimmin päätynyt oranssintarpeessani ehkä näihin:

En tunnu pääsevän yli Korsin Hamilton Totesta, näin se vaan on.

Lancel, mikä ihana pakkomielle.

(PS. Tästä postauksesta tuli nyt tosi pasha. Ihan teki pahaa lukea itse. Yritän parempaa ensi kerralla!)

Joka ainoa aamu seitsemäksi meen

(Jos totta puhutaan, niin aikaisin aamuvuoroni alkaa kylläkin vasta puoli kahdeksalta. Mutta päätin yrittää saada vähän säälipisteitä.)

Työnteko on kuulkaa rankkaa pitkän tauon jälkeen. (Ja olen siis tehnyt töitä yhden päivän tähän mennessä. Siis tällä erää, kyllä niitä joskus aikaisemmin on tullut tehtyä.) Älkää siis ihmetelkö jos näin alkuun blogissa on vähän hiljaisempaa. Mutta ehdottomasti postailen ahkerammin sitten taas kun pääsen vähän rutinoitumaan tähän hommaan. Ja kohtahan on jo viikonloppu! :)

(Ja vaikka sh:t oli jälleen valittu lääkäreiden kanssa jaetulle ykkössijalle seksikkäimpien ammattien listauksessa, voin vannoa että hommasta on seksikkyys kaukana. Todella kaukana. Eli pahoittelut harhaanjohtavasta kuvasta.)

Mukavaa torstai-iltaa kaikille! :)

Valmisruokien aatelia (eli taas näitä kotiäidin muistelmia)

Postaus jää nyt tällä kertaa lyhyeksi, koska vietän viimeistä yhteistä kotipäivää lapsen kanssa - on siis kiire halia, rakentaa junarataa ja tehdä kaikkea sellaista muuta tärkeää johon kohta ei enää samalla tavalla ole aikaa. (Tunnen itseni ihan huonoksi äidiksi kun olen hylkäämässä pienen vauvani. Joka tosin ei ole enää vauva ja isän hoitoon jättäminen ei ehkä ole luokiteltavissa hylkäämiseksi - mutta olen jo oppinut että äidin elämä on huonoa omatuntoa täynnä.)

Ajattelin esitellä teille meidän perheen kiireisen arkipäivän pelalastukset. Ensimmäinen kuva-arvoitus tulee tässä:

Kyllä, se on kaikkien rakastama (tai vihaama) hernekeitto. Valmis(kasvis)hernekeitto (joko luomu tai ei, riippuu kumpaa haluaa ostaa) on kaikessa yksinkertaisuudessaan jotain nerokasta; valmistuu parissa minuutissa ja valmistusaineita on yksinkertaisesti herneita, vettä ja suolaa. No joo, siis tottakai itse idätetyistä ja rakkaudella hiljalleen keitoksi keitetyistä luomuherneistä tulee parempi keitto, mutta tässä oli kyse helppoudesta. Ja kyllä, en ole varma miten paljon herneiden ravintoarvoista on jäljellä ja sisältäähän tämä paljon suolaa, mutta aina välillä kyllä käy mielestäni lapsenkin ruokavalioon paremmin kuin hyvin! :)

(Jokaisessa lifestyleblogissa ei muuten taida esiintyä jättiläismäistä kuvaa hernekeitosta.)

Toinen kiirepäivien pelastus ovat raakaruokapatukat. Niitä voi tehdä itsekin (En nyt edes viitsi linkittää kuvaa niistä itsetehdyistä. Näyttivät jätöksiltä.), mutta liikenteessä helpoin vaihtoehto ovat valmiit. Viimeksi tuli kokeiltua Nakd. -patukoita, kun satuin saamaan pari niitä kaupanpäällisiksi FitnessFirstin tilauksessa, ja täytyy sanoa että ovat todellakin maineensa veroisia!

(Älkää kiinnittäkö huomiota siihen, että kuvassa esiintyvät pelkät käärepaperit. Itse patukat olivat jo kadonneet ajat sitten parempiin suihin.)

Makuina oli Wildly different apple pie ja Pecan pie. En osaa edes valita näistä parempaa, niin hyviä olivat :) Ja käyvät muuten lapselle joko välipalasta tai 'karkista', loistavaa!

(Niin joo, ja jos joku ihmettelee miksi sain kaupanpäällisiä tilauksen mukana, niin se johtuu ehkä tästä:

Tuli tilattua pari juttua. Mm. 2,5 kiloa raakacashewpähkinöitä - yleensä blogissa pyrin siihen etten käännytä tai saarnaa mistään luomu- tai raakajutuista (koska käännyttäminen ja saarnaaminen nyt vaan on ärsyttävää), mutta tässä on pakko tehdä poikkeus. Raa'at luomucashw't ovat jotain ihan muuta kuin ne tavalliset kaupasta ostettavat kuivat kökkäreet! Siis aivan eri lajike oikeastaa, maku on lähes hedelmäinen. Eli siis kannattaa kokeilla! Tulikohan varmasti tarpeeksi monta huutomerkkiä! :)

Mutta nyt junaradan kimppuun. Oikein hauskaa päivää kaikille! :)

Jalkakrapula

(Viikonlopun hiljaiseloon blogissa johti varapojan hoitoviikonloppu. Kun juoksee kahden ylivilkkaan kaksivuotiaan perässä, voi ihan suosiolla unohtaa bloggaamisen. Tai syömisen ja rauhassa vessassa käymisen myös, itse asiassa.

Ja pahoittelut laittoman huonoista iPhone-kuvista. Olen maailman huonoin raahaamaan järkkäriä mukana, joten sitä ei koskaan ole saatavilla kun kuvausinspiraatio iskee. Tosin mies ei kuulemma enää kehtaa liikkua kanssani julkisilla paikoilla, koska saatan ihan varoittamatta alkaa tekemään jotain täysin idioottimaista - kuten kuvaamaan omia jalkojani.)

Kärsin viime viikolla kahden päivän jalkakrapulasta. (Muillekin korkokenkiä rakastaville lattajaloilla varustetuille yksilöille tämä on todennäköisesti tuttu ilmiö.) Joku voisi ihmetellä, miksi lastenlääkärin vastaanotolla ja ostoskeskuksessa vierailuun haluaa varustautua kahdentoista sentin koroilla (jotka kaiken lisäksi aiheuttavat jälkikäteen aikamoista tuskaa), mutta kauniita kenkiä rakastaville tämä on varmasti itsestäänselvyys; syksy on käsillä ja kauniit ja ah-niin-epäkäytännölliset kengät joutuu taas pakkaamaan kaappiin odottamaan seuraavaa kesää. Niitä on siis käytettävä nyt kun siihen vielä on mahdollisuus! :)

25-vuotiaaksi asti luulin että korkokengillä kävelevät naiset vaan nyt sattuvat olemaan joku oma lajinsa, ja että meillä flatseja käyttävillä nyt vaan ei ole mahdollisuutta tuohon ekslusiiviseen kerhoon päästä. (Olen muuten postannut aiheesta aikaisemminkin, mikäli melko laaduton postaus sattuu kiinnostamaan. Koska nykyäänhän postaukseni ovat todella laadukkaita.) Sitten yksinkertaisesti päätin että siirryn ihailemasta kauniita kenkiä niiden käyttämiseen. Se oli alkuun tuskallinen taival (ei siis mitenkään kuvainnollisesti), mutta niin ne jalat vaan tottuvat; päkiät lakkaavat huutamasta hoosiannaa, varpaat muuttuvat varmaankin jotenkin vähän tunnottomiksi ja nilkat lakkaavat valittamasta epäluonnollisesta asennosta. (Ja kuten jo aikaisemmin olen kertonut, jos johonkin tulen piikittämään botoxia ikinä, niin päkiöihin. Ehdottomasti. Muualle laittaisin Restylanea. - Älkää ottako liian tosissaan. Mutta pitäähän tytön ottaa selvää tulevaisuuden vaihtoehdoista! :D )

Ahkeran harjoittelun tuloksena ballerinoja, flipflopeja ja lenkkareita rakastanut entinen minä on muuttunut korkokenkälajin edustajaksi; mukavuusalueelle kuuluu ennemminkin tukeva korko kuin täysin matala kenkä ja yhden illan hiihtelee vaikka kahdentoista sentin piikkikoroissa. Tosin mikäli kengät ovat mallia peep-toe eli ilman avokassukkia käytettävät, se aiheuttaa edelleen sen kuuluisan jalkakrapulan. Sen seurauksena pari päivää kuljetaan näissä:

Mutta ei se mitään. Ja Redfootin ballerinat ovat ehkä tyylikkäintä mukavuutta jonka tiedän! :)

(PS. Täältä löytyy melkoinen korkokenkäkoulu. Älkää välittäkö esitystavasta, asiasisältö on hyvä! Niin, ja älkää ihmetelkö miksi luen Mungolifea; ei tippaakaan tyyliseni, mutta jostain syystä olen koukussa. Näitä elämän selittämättömiä juttuja.)

Minkälaisista kengistä te tykkäätte? Ajaako ulkonäkö käytännöllisyyden edelle, vai oletteko onnistuneet löytämään molemmat yhdistävän kenkämerkin? :)

Työnteossa tärkeintä on kivat tavarat

Kohta se alkaa - muutin jo omaa kuvaustani bloggerin profiilissa. Kotiäidistä tuli työssäkäyvä äiti. Edelleenkään en ole tehnyt kovinkaan paljon ajatustyötä sen suhteen, miten työ ja lapsi yhdistetään. Itse asiassa siitä ei ole harmainta aavistusta. Mieltä tosin huojentaa kovasti se, että poika jää isänsä kanssa kotiin vielä jouluun asti (=taloudellinen itsemurha).

Koska en ole vielä päässyt siihen asti että henkisesti valmistautuisin työelämään, olen keskittynyt johonkin olennaisempaan; miettinyt että omistan kaikkea kivaa tavaraa joita työelämässä omalla alallani voi tarvita. (No okei, olen kuitenkin melko ahkerasti kerrannut ja opiskellut kolmen kirjan voimin. Ja yksi niistä oli kuulkaa tuhatsivuinen tiiliskivi.)

Oma kahvimuki, tottakai. Vaaleanpunainen Iittalan Primavera piristää kivasti aamuisin. Avainkoru kulkulätkälle ja avaimille, ilman muuta. Metsänvihreänä, joka sopii hyvin työasuun. (Oma avainkoruni on muuten Sirukorun, jos joku kaipailee samantyylistä.)

Nahkainen pikkupussukka kaikelle sellaiselle välttämättömälle mukana kannettavalle. Sormuksille ja koruille, jotta eivät katoa työpäivän aikana, puuteripaperilla ja huulipunalle. 

Pikkuaivoina toimii Moleskinen puhelinmuistio. Kaikkea ei voi muistaa, joten uudet asiat kannattaa kirjoittaa ylös. (Ainakin jos on tälläinen kotiäidinaivoilla varustettu lahopää.) Puhelinmuistio on tosi kätevä tähän tarkoitukseen, koska aakkostettuna asiat löytyvät helposti ja nopeasti.

Ja sitten pääsemme työkenkiin. Olen yhtä hirveä keräilijä työ- kuin muidenkin kenkien kohdalla. Ilokseni huomasin että omistan tällä hetkellä vain neljät, joista kolmet pääsevät mukaan työpaikan pukukaappiin. (Ja hei, pahimmassa vaiheessa niitä oli yhdeksät. Tosin haikailen jo kovasti Vivobarefootin ballerinojen perään.)

Vaalenapunaiset Schollit, ihan kivat ja ennenkaikkea hyvät jalassa.

Punaiset Crocsin Oliviat, tykkään väristä kovasti!

Sitten vielä hempeät sinikukalliset Papilliot. Superhyvät jalkaan, mutta jotenkin aika massiiviset muuten.

Siinäpä ne, ainakin toistaiseksi. Luojan kiitos työvaatteet tulevat työpaikan puolesta, muuten pitäisin sitä todennäköisesti tekosyynä hankkia vaatekaapillisen uusia kuteita. :D

Keskinkertaisen kotiäidin muistelmat

Tällä viimeisellä kotiäitiviikollani olen tuntenut vähän paineita olla sellainen pullantuoksuinen superkotiäiti jollainen olen aina halunnut olla. No, ikävä kyllä en ole vieläkään. Ehkä siis jatkan samaan malliin viimeisenkin viikon, ihan hyvä tuosta lapsesta näyttää näilläkin eväillä kasvavan.

(Niin ja muuten, jos joku miettii; emme ulkoilleet rankkasadepäivänä. Ja täytyy myöntää että hyvin harvoin on tullut ulkoiltua minään sadepäivänä. Tämä on kuulemma aikuisten huonosta asenteesta kiinni, lapset tykkäävät sadekeleistä. Myönnän huonon asenteeni sadetta kohtaan täysin.)

Ulkonäkö ei tässäkään annoksessa ole välttämättä se kaikkein houkuttelevin, mutta siitä emme nyt välitä. Tämä oli nimittäin oikeasti melkoisen hyvää! :)

Papupasta ilman pastaa

Kastike:

2dl adukipapuja valmistettuna niin kuin haluat (idätettynä+kiehautettuna, keitettynä tai tölkistä)

1 tomaatti

1/4 - 1/2 sipulista

tuoretta persiljaa

omenasiiderietikkaa (myös omenaviinietikka tai sitruunamehu käy)

oliiviöljyä

ruususuolaa

mustapippuria

Pasta:

2 isoa porkkanaa

1 iso kesäkurpitsa

Blendaa kastikkeen aineet keskenään. Lisää oliiviöljyä sen verran että saat aikaiseksi mieleisesi koostumuksen. Voit blendata kastikkeen sileäksi tai jättää siihen vähän pureskeltavaa omien mieltymystesi mukaan.

Veistele porkkanoista ja kesäkurpitsasta pastaa. Tein itselleni 'spagettia' ja lapselle 'makaroneja' :)

Sekoita kastike ja pasta keskenään. Halutessasi voit koristella aurinkokuivatuntomaatinpaloilla ja tuoreella persiljalla.

Nauti! :)

Oli synkkä ja myrskyinen yö

Eilen meillä täällä vähän ukkosti ja satoi. Näkymä keittiön ikkunasta viiden minuutin rankkasateen jälkeen oli seuraavanlainen:

Emme siis asu järven rannalla, vaan tuossa vieressä kulkee kävelytie.

Olisi voinut lähteä vaikka uimaan! :)

Eettisiä vaatteita, onko niitä? (On!)

Innostuin aiheesta luettuani Made in Lakeus -blogin Marikan postauksen jokin aika sitten. Marika pohti vaatteiden eettisyyttä, mikä onkin monella tapaa enemmän kuin ajankohtainen aihe. Vaate- ja muotiteollisuus kasvaa jatkuvasti, huolimatta talouden ajoittaisesta taantumisesta, ja se kasvaa mielestäni (jos nyt näin voi sanoa) hieman väärään suuntaan. Kuluttajilla, mukaanlukien lapsilla ja nuorilla, on jatkuvasti enemmän käyttörahaa, mutta suuri osa ihmisistä ei halua ostaa lisääntyneellä rahalla parempaa vaan enemmän. 

Tämä  Samujin mekko todellakin on sekä parempaa että enemmän!

Ketjuliikkeitä ilmestyy jokaiselle nurkalle kuin sieniä sateella (voi kun pääsisikin sienimetsälle - tosin en uskalla mennä kun en tunnista myrkkysieniä syötävistä), ja houkutus ostaa nopeasti joka sesonki muuttuvaa pintamuotia edullisesti on suuri. (Kyllä, TODELLA suuri myös minulle.) Kuitenkin jokainen meistä tietää, että mikäli vaate on tehty esimerkiksi Kambodzassa tai Kiinassa, on isompi kuin suuri riski että topin tai mekon on ommellut lapsi. (Tietenkään mikään ei ole mustavalkoista - usein kuulee sanottavan että mieluummin lapsi tehtaassa kuin prostituoituna. Mutta kun lasten kuuluu olla koulussa!). Vaikka lapsityövoimaa ei käytettäisikään, tekstiilitehtaissa tehdään töitä oloissa, jotka eivät todellakaan ole yhdellekään aikuisellekaan soveliaat, saati inhimilliset.

Kuva Made in Lakeus.

Toinen asia on laatu; ketjuliikkeiden vaatteet ovat oman empiirisen tutkimukseni mukaan 90%:sti todella huonolaatuisia. Ne eivät kestä käyttöä, materiaalit nukkaantuvat, saumat alkavat repsottaa ja hyväkin leikkaus menettää muotonsa yleensä jo muutamassa kuukaudessa. Niitä ei ole tehty kestämään, koska kertakäyttömuodin ei tarvitse kestää kuin seuraavan kauden alkuun - tokihan silloin on jo muotia seuraavan aika ostaa uudet vaatteet! (Muka.) Mutta mihin kaikki tämä tekstiilijäte päätyy? (Kaatopaikalle.)

Koska olen tällä hetkellä hoitovapaalla (vielä puolitoista viikkoa!), rahatilanteeni ei tietenkään ole mitä parhain. Olenkin ratkaissut suuren osan (kyllä, myös tätä usein kutsutaan viherpesuksi - koen kuitenkin paremmaksi tehdä jotain kuin ei mitään) vaatteiden eettisyyteen liittyvistä ongelmista ostamalla vaatteeni käytettyinä. Paitsi että näin tulee kierrätettyä, pystyn myös ostamaan paljon sellaista johon uutena taloustilanteeni ei nyt joustaisi.

Olen kuitenkin realisti; kunhan palkka alkaa säännöllisesti kilahtamaan tililleni, tulen mitä suurimmalla todennäköisyydellä ostamaan aikaisempaa enemmän myös ihan uusia vaatteita. Omalla kohdallani yksi ostoskäyttäytymistäni parempaan suuntaan ohjaava tekijä on hinta; ostan hinnakkaampia merkkituotteita, jolloin kokonaiskulutukseni pienenee.

Vielä parempi vaihtoehto on kuitenkin ostaa paitsi laadukkaampia, myös ihan aikuisten oikeasti eettisiä vaatteita. Niitä löytyy, ihan totta! Ajattelin että voisin täällä blogissa aina välillä esitellä vaatemerkkejä, jotka oman tutkimukseni perusteella täyttävät nämä molemmat kriteerit. Kiinnostaisiko teitä sellainen? Toivottavasti, koska tästä se lähtee.

Tämänhetkinen ehdoton suosikki tyylirintamalla; Samuji. Tyylikästä, ajatonta suomalaista suunnittelua, laatutyönä toteutettua. Ompelu tosin ei tapahdu Suomessa, mutta Samujin takaa löytyvä Samu-Jussi Koski käy itse tarkastamassa merkin käyttämät tehtaat ja tekee sopimukset henkilökohtaisesti. Myös materiaalien hankintaan on käytetty aikaa ja rahaa; ne ovat eettisesti ja ekologisesti valmistettuja. (Uskon tämän oikeasti olevan totta, koska tuskin Koski valehtelisi haastatteluissa. Uskon näin, koska a) hän vaikuttaa mukavalta ja b) valehtelusta jäisi taatusti kiinni.)

Samuji muodostuu kahdesta eri mallistosta; klassisesta ja ajattomasta The Classic Collectionista ja enemmän muotia mukailevasta kausikokoelmasta. Classic Collection pitää sisällään sellaisia vaatteita joita varmasti lähes jokaisen naisen kaapista löytyy; yksinkertaisia hameita, housuja, takkeja ja puseroita. Näitä yksinkertaisen tyylikkäitä vaatteita rakastan aivan erityisesti!

Hintaa Samujin vaatteilta toki löytyy ketjuliikkeiden vaatteita enemmän, se on selvä. Henkilökohtaisesti ajattelen asiaa kuitenkin niin, että pidemmällä aikavälillä oikeastaan säästän. Jos ostan laadukkaan pikkumustan se voi kestää käytössä hyvinkin kymmenen vuotta, jopa kauemmin. Sitä voi käyttää lukemattomissa juhlissa ja tapahtumissa asustamalla sitä vaihtelevasti erilaisten vöiden, korujen, laukkujen, huivien, neuleiden, jakkujen ja kenkien avulla. Tämän saman kymmenen vuoden aikana olisin joutunut ostamaan lukemattomia pikkumustia esimerkiksi Hennesin, Zaran tai ehdottoman (epä)suosikkini Kiinatrikoon valikoimista. :)

Kuvat ja lisätietoja Samujin nettisivuilta.

(PS. Yksi juttu Samujin porukoille: perustakaa nyt välittömästi nettikauppa! Stockmannin nettivalikoimista löytyy yksi ainoa mekko, muualta en onnistunut löytämään mitään. Pääsen harvoin liikkeelle ilman pikkutuholaista, enkä hänen kanssaan uskalla asioida liikkeissä joissa vaatteitanne myydään. Vaikka kuinka maksan mielelläni laadusta, en pystyisi maksamaan laskua joka syntyisi kun tahmatassu päättäisi mallailla kuteita. Kiitos!)